Heikkilän tilan juuret ulottuvat yli 300 vuoden taakse

Perinteikkään hämäläisen tilan kirjoista löytyy mainintoja niin kestikievarina toimimisesta kuin kalankasvatuskokeiluistakin. 1800-luvulla rakennetun päätalon seinistä löytyy useita luoteja sisällissodan jäljiltä, joten historia kaikissa sävyissään on aina läsnä.

Heikkilän tila on perinteikäs hämäläinen maatila Pälkäneen Laitikkalan kylässä. Nykyisellä omistajasuvullaan tila on ollut vuodesta 1694, mutta veroluetteloissa tila on mainittu ensimmäisen kerran jo 1500-luvulla. Yli kolmensadan vuoden aikana Heikkilässä on viljelty maata sangen monipuolisesti. Pelloilla on kasvanut niin viljakasveja kuin juureksia ja vihanneksiakin. Tilalla on ollut myös hevosia, lehmiä, sikoja, lampaita ja kanoja. Erikoisuutena mainittakoon myös kalankasvatus, jonka läheinen järvi mahdollisti.

Tilan vanha päärakennus on rakennettu 1800-luvun alkupuolella. Suurten vaahterapuiden keskellä seisova punamultatalo edustaa perinteistä hämäläistä rakennuskulttuuria. Talo siirrettiin Laitikkalan vanhasta kylästä nykyiselle paikalleen 1840-luvulla isonjaon yhteydessä. Päärakennuksen pakarissa on ollut aikoinaan jopa viidenkymmenen leivän uuni, joka vei lähes neljänneksen koko lattiapinta-alasta. Taloa on kuitenkin vuosikymmenten kuluessa muutettu kulloiseenkin tarpeeseen sopivaksi, ja uunia on sittemmin pienennetty.

Osa talon remonttitarpeista tuli yllättäen. Suomen sisällissodan aikaan 25. huhtikuuta 1918 Heikkilän viereisellä vainiolla käytiin monta kymmentä henkeä vaatinut taistelu punaisten ja valkoisten välillä. Sisällissodan jäljiltä Heikkilän talon seinät olivat täynnä luodinreikiä ja ikkunat säpäleinä. Vielä tänäkin päivänä pellolta nousee esiin yli sata vuotta vanhoja hylsyjä.

Vaiheikkaan historiansa varrella Heikkilän talo on toiminut myös kestikievarina pariinkin otteeseen. Suomessa maanlaki määräsi jo keskiajalla, että maanteiden varsille piti järjestää majapaikkoja matkalaisten tarpeisiin. Kestikievareiden tuli sijaita päivämatkan päässä toisistaan. Nykyihmisellä on kestikievareista romanttinen käsitys, mutta muutama sata vuotta sitten kievarit olivat lakisääteisiä, ja tilojen isännillä oli velvollisuus, joskin usein myös halukkuutta, hoitaa pesti. Kestikievarijärjestelmän tarkoituksena oli taata ruokaa, juomaa ja yöpaikka sekä ihmisille että hevosille. Kun autot ja julkinen liikenne lopulta korvasivat hevoset 1900-luvun alkupuolella, myös kestikievarijärjestelmä tuli tiensä päähän.

Sukupolvenvaihdos Heikkilän tilalla

Heikkilän maitotilalla tehtiin sukupolvenvaihdos vuonna 2010, jolloin tilan tytär Annika ja hänen aviopuolisonsa Pekka ryhtyivät yrittäjiksi. “Tila on minun kotitilani. Meitä on kaksi siskosta, ja jotenkin oli aina selvää, että minä meistä kahdesta jään kotiin. Tilakaupat olivat jo vireillä, kun minä ja Pekka aloimme seurustella. Eipä tainnut kaupunkilaispoika silloin tietää, mihin kelkkaan hyppäsi”, kuvaa Annika tilan sukupolvenvaihdoksen alkuaikoja. Pekka sai opetella maatilan työt käytännön kautta ja kokeilemalla, mikä aiheutti kyläläisissä välillä hilpeyttä – peltojen kyntäminen suoraan on yllättävän hankalaa.

Marraskuussa 2019 nuoret yrittäjät päättivät luopua omasta lypsykarjasta ja keskittyä luomumaidon jatkojalostukseen. Tilan lypsykarja muutti maitotilalle Virroille, jonne sovittiin kuitenkin vierailuoikeus ikävän iskiessä.

Heikkilän Juustola katsoo nyt tukevasti tulevaisuuteen ja panostaa kestävästi tuotettuihin raaka-aineisiin, joista valmistetaan laadukkaita tuotteita perinteisillä Heikkilän resepteillä.

Nykyään tilan eläinkuntaa edustavat erittäin seuralliset kissat Börje, Carl-Kristian ja Armi, joista on kehkeytynyt melkoisia sosiaalisen median tähtiä. Karvakaverien seikkailuja on helpointa seurata Heikkilän Juustolan Instagramissa ja Facebookissa.

Annika Heikkilä

Annika on Heikkilän tilan päämeijeristi ja Juustolan salaperäinen juustoguru eli juustomestari jo toisessa sukupolvessa. Uteliaan ei kannata yrittää kurkkia Annikan valtakuntaan, sillä Juustolan ovi pysyy suljettuna. Myönnettäköön, että siihen ovat syynä hygieniasäädökset, mutta kyllä Heikkilän suvun maineikkaita reseptejäkin varjellaan sangen tarkasti.

Sukupolvenvaihdoksen myötä Annikalla on tilallisen elämää elettynä jo yli kymmenen vuotta. Ennen kotitilansa haltuunottoa Annika ehti karata hetkeksi Tampereelle opiskelemaan. Suoritettuna ovat matkailualan perustutkinto, metsäalan perustutkinto ja maidonjalostajan ammattitutkinto. Kaikki nämä hoidettiin tietysti työnteon ohella, sillä maatilojen lapset kasvavat kuin itsestään siihen, että aina on tekemistä.

Annikan lisäksi Laitikkalan kylässä asui 80-luvulla tietysti muitakin natiaisia, joten ei lapsuus pelkkää työtä ollut. Ystäviä ja naapureita ollaan edelleen, tai oikeastaan jälleen. Moni kylän lapsista on käynyt kaupungissa joko opiskelemassa tai töissä, mutta kotiin on palattu tilaa pitämään.

Työkokemusta Annikalle on kertynyt perusduunaripohjalta eri paikoista, joten perspektiiviä maailman tarkasteluun on monesta vinkkelistä. Viimeiseksi jäänyt tilan ulkopuolinen työpaikka olikin siitä kohtalokas valinta, että sieltä löytyi aviomies Pekka.

Makuhermoja hivelevien juustojen kehittelyn ohella Annika on kova kutomaan, pitää kissoista sekä turkulaisista yksityisetsivistä ja haaveilee hiihtokeleistä. Lisäksi hän kuuntelee äänikirjoja, ulkoilee ja pitää juhlista. Annika tunnustautuu myös innokkaaksi listojen tekijäksi.

Pekka Moisio

Jos joku olisi sanonut, että Moision Pekasta tulee maanviljelijä, karjatalousyrittäjä tai oikeastaan mitään maaseutuun liittyvää, niin hulluna olisi pidetty. Joskus elämässä kuitenkin käy hullusti, ja Pekasta tuli kaikkea edellä mainittua.

Pekka on syntynyt hervantalaiseksi ja kasvanut aikuisemmaksi (vaikkei ikinä tule aikuistumaan) Itä-Tampereella. Kouluja on käytynä lukion verran ja vähän rakennustekniikkaa siihen päälle, mutta valmistumiseen asti ei ehditty. Elämän- ja työkokemusta kartutettiin erilaisissa työpaikoissa teollisuudessa ja hieman myös ravintola-alalla.

Ennen Heikkilän tilan vävypojaksi ja samaa kyytiä tilalliseksi ryhtymistä maataistelut tai muut maahisten hommat olivat Pekalle täysin vieraita. Oppimiskäyrä pysyikin melko jyrkkänä useamman vuoden ajan, kun hän muutti Heikkilään. Traktoriakin on opittu ajamaan, eläimiä hoitamaan ja koneita korjaamaan. Peltoa on kynnetty, ei kylläkään nätisti, mutta on siinä aina jotain kasvanut. Sitä ei maalta kotoisin oleva välttämättä hevillä ymmärrä, että kaupungissa kasvanut ei opi näitä juttuja ennen kouluikää, kuten Laitikkalassa on tapana.

Vesipedoksi tunnustautuva Pekka harrastaa uimista, kaikenlaista palkitsevaa yhdistystoimintaa ja sosiaalisessa mediassa hämmentämistä. Pekka pitää ajamisesta, mikä onkin aika kiva, kun ottaa huomioon nykyisen työnkuvan.

Pekka on myös hyvä korjaamaan kaikkea ja etsimään tietoa. Ja tosi nopea lukemaan. Hän lukeekin paljon kirjoja, suomeksi ja englanniksi. Nikkarointi ja puutyöt ovat myös lähellä sydäntä.

Seuraa Juustolan arkea

Heikkilän Juustolassa sattuu ja tapahtuu! Miksi luomumaitoa piti kääriä omenamehupakkauksiin, ja kuka on Carl-Kristian Rundman? Ota meidät seurantaan, ja viihdytämme (tai ainakin teemme parhaamme) sinua sekä asiallisilla että asian viereisillä jutuilla.